Tahdon oman kodin minne voisin tulla syksyllä koulun jälkeen. Saisin
sulkea oven rappukäytävään, herätä kun posti tipahtaa luukusta. Syödä
yksin aamupalaa sohvalla, lukea ensimmäisenä lehden ja imuroida silloin
kun huvittaa. Käydä kaupassa ja miettiä miten rahat riittävät vuokraan.
Saada juopua yksin olohuoneen lattialla katsellen koko perheen elokuvaa
perjantaina.
Nyt tämä kerrostalo asuntomme tuntuu liian pieneltä viidelle, missään
ei ole rauhallista ja tämä ei tunnu kodikkaalta. Tuntuu lähinnä
paikalta jossa käyn nopeasti syömässä ja yöt nukkumassa. Tuntuu
vieraiden ihmisten kohtaamispaikalta jossa minä olen lähinnä
ulkopuolinen, salaisuudenhaltija ja jos tahtoisin voisin räjäyttää
tämän perheidyllin taivaan tuuliin moniksi pirstaleiksi huudoiksi
sanoiksi itkuksi, mutten halua. Näyttelen omaa osaani, pidän suun
kiinni ja jatkan.
Ja mä lupasin huutaa niin että sulta menee kuulo kokonaan.
ja myös
etkö sinä lähde
minusta milloinkaan?
Taidan
mennä hämilleni, solmuun ja häviksiin. Miksen osaa antaa mennö osaa
pysty tai uskalla, melkeen sama. Toinen siinä lähellä valmiina ottamaan
kopin kun kaadun, valmiina siinä lähellä. En uskalla kulkea kaduilla
tietäen että ihmiset katsovat: "Onko sillä tyttöystävä?!"
keskiviikko, 2. heinäkuu 2008
Kommentit