Muistin tämän viime yönä kun kello näytti 03:15.

Olen kai vähän hullu ja typerä kun lähetän juhannuksena vielä tulen sinusta juovuksiin, kun monta kuukautta olen tapellut itseäni vastaan. Taistellut etten halua tietää kuka saa sut nyt ja kenen vuoksi en riittänyt.
Töissä tuntuu etten jaksa, meinaan pudottaa lautasia maahan suuttua lapsille huutaa etten jaksa kuunnella niiden tappelua ja ei musta ole leikkimään väsyneenä kehnosti nukutun yön jälkeen piilosta kun en jaksa pysyä piilossa hiekkalaatikolla lentää hiekkaa silmiin ja toista päässäsi älä suutu älä suutu.
Luulen ettei noin isojen lasten kanssa (8v ja 10v) minun ei ole luonteva olla. Osaan hoitaa pieniä lapsia, lukea satuja ja rakentaa majoja, mutta noiden kanssa homma menee niin ettei mikään kelpaa tai mikään ei riitä.

Ja mun päässä soi vaan  että se muuttaa pian pois täältä, tästä kaupungista täältä mun läheltä.
Ja kun en tiedä miten olla, miltä pitäisi tuntua tai kun melkeen itken puhelimeen:"miksei mua otettu kauppaan mukaan", kun kaikki tuntuu nyt niin suurelta kun oma olo on turta, eikä toinen helpota sitä tai yritä edes.

Osan palkkarahoistani olenkin jo tuhlannut, järjettömiin heräteostoksiin jotka ovat huutaneet minut tuhlaamaan rahani. Kirppiksellä olisin päässyt varmaan suunnattoman paljon halvemmalla, mutta väärinkäsityksen ansiosta minulla on nykyisin porttikielto ja rikosrekisteri, kiitos kantakirppikseni. Pitäisi varata aika kampaajalle, kun päässä on lähinnä heinäpelto nykyisin.
Enkä minä tiedä  kuinka kauan ihmiset jaksavat katsoa touhujani läpi sormien, en todellakaan tiedä.


Etkö sinä lähdekkään
Minusta milloinkaan