Mitä pelkään. ehkä sitä että toinen ei odota, ei pidä kiinni vaikka lupaa, tiedän että joskus se satuttaa, hajoittaa, rikkoo mua moniksi paloiksi. mutta silti mä tahdon olla se joka herää sen vierestä aamuisin. tahdon olla se jonka viereen se nukahtaa ja josta se välittää.
koska minusta tuli näin omistushaluinen? ehkä siksi että pelkään etten riitä, etten osaa, etten pysty. koska minusta tuli tämä joka sortui tähän leikkii jossa tiedän vain käyvän huonosti.
silti sinä lupaat pitää kiinni, vaikka tiedät vikani.

ja katu päättyy aurinkoon, toivon niin. 

Tahdon oman kodin minne voisin tulla syksyllä koulun jälkeen. Saisin sulkea oven rappukäytävään, herätä kun posti tipahtaa luukusta. Syödä yksin aamupalaa sohvalla, lukea ensimmäisenä lehden ja imuroida silloin kun huvittaa. Käydä kaupassa ja miettiä miten rahat riittävät vuokraan. Saada juopua yksin olohuoneen lattialla katsellen koko perheen elokuvaa perjantaina.
Nyt tämä kerrostalo asuntomme tuntuu liian pieneltä viidelle, missään ei ole rauhallista ja tämä ei tunnu kodikkaalta. Tuntuu lähinnä paikalta jossa käyn nopeasti syömässä ja yöt nukkumassa. Tuntuu vieraiden ihmisten kohtaamispaikalta jossa minä olen lähinnä ulkopuolinen, salaisuudenhaltija ja jos tahtoisin voisin räjäyttää tämän perheidyllin taivaan tuuliin moniksi pirstaleiksi huudoiksi sanoiksi itkuksi, mutten halua. Näyttelen omaa osaani, pidän suun kiinni ja jatkan.

Ja mä lupasin huutaa niin että sulta menee kuulo kokonaan.

ja myös

etkö sinä lähde
minusta milloinkaan?

Taidan mennä hämilleni, solmuun ja häviksiin. Miksen osaa antaa mennö osaa pysty tai uskalla, melkeen sama. Toinen siinä lähellä valmiina ottamaan kopin kun kaadun, valmiina siinä lähellä. En uskalla kulkea kaduilla tietäen että ihmiset katsovat: "Onko sillä tyttöystävä?!"

Muistin tämän viime yönä kun kello näytti 03:15.

Olen kai vähän hullu ja typerä kun lähetän juhannuksena vielä tulen sinusta juovuksiin, kun monta kuukautta olen tapellut itseäni vastaan. Taistellut etten halua tietää kuka saa sut nyt ja kenen vuoksi en riittänyt.
Töissä tuntuu etten jaksa, meinaan pudottaa lautasia maahan suuttua lapsille huutaa etten jaksa kuunnella niiden tappelua ja ei musta ole leikkimään väsyneenä kehnosti nukutun yön jälkeen piilosta kun en jaksa pysyä piilossa hiekkalaatikolla lentää hiekkaa silmiin ja toista päässäsi älä suutu älä suutu.
Luulen ettei noin isojen lasten kanssa (8v ja 10v) minun ei ole luonteva olla. Osaan hoitaa pieniä lapsia, lukea satuja ja rakentaa majoja, mutta noiden kanssa homma menee niin ettei mikään kelpaa tai mikään ei riitä.

Ja mun päässä soi vaan  että se muuttaa pian pois täältä, tästä kaupungista täältä mun läheltä.
Ja kun en tiedä miten olla, miltä pitäisi tuntua tai kun melkeen itken puhelimeen:"miksei mua otettu kauppaan mukaan", kun kaikki tuntuu nyt niin suurelta kun oma olo on turta, eikä toinen helpota sitä tai yritä edes.

Osan palkkarahoistani olenkin jo tuhlannut, järjettömiin heräteostoksiin jotka ovat huutaneet minut tuhlaamaan rahani. Kirppiksellä olisin päässyt varmaan suunnattoman paljon halvemmalla, mutta väärinkäsityksen ansiosta minulla on nykyisin porttikielto ja rikosrekisteri, kiitos kantakirppikseni. Pitäisi varata aika kampaajalle, kun päässä on lähinnä heinäpelto nykyisin.
Enkä minä tiedä  kuinka kauan ihmiset jaksavat katsoa touhujani läpi sormien, en todellakaan tiedä.


Etkö sinä lähdekkään
Minusta milloinkaan

vaikeita kysymyksiä ja päätöksiä. enkä tiedä mitä haluan ja mitä haluan. vaikka nämä eivät ole jollekkin muulle isoja juttuja, minulle on.
en ole varma jaksanko käydä 5 kertaa ( joskus enemmän+kisamatkat) yli 10km päässä harkoissa. ja nyt se pitäisi päättää. koska kesken ei voi lopettaa, koko vuoden jäät ja haroitusmaksut maksetaan yhdellä kertaa ja rahoja ei palauteta.
toisaalta tarviin tekemistä että jaksan panostaa kaikkeen enemmän. jos en ole kiireinen minusta tulee laiska ja saamaton.
toisaalta tänä vuonna on enää mahdollisuus parantaaa että jos pääsisin sinne minne haluan. jos en pääse en tiedä mitä sitten teen, oikeen muita varasuunitelmia ei ole. enkä halua edes sellaisia.
sen vain tiedän että keskiarvoa pitäisi nostaa yli numerolla ja mahdollisesti vielä paljon enemmän.
maailma on vaihtoehtoja täynnä ja nyt on semmonen olo että tahdon yrittää pystyä molempiin. tosin mulla ei jää aikaa mihinkään ylimääräsee silloin.
maailma on valintoja täynnä ja pitää vaan valita kaheta pahasta se parempi.

tunsin toisen läheltä, mutta samassa se oli kadonnut.


hassua kun vielä eilen mun hiuksia siliteltiin ja oli joku jota halia mutta tänään eikä tulevaisuudessa ole.
pitää vaan oppia hyväksymään.

Tuntuu siltä kuin kaikki mun sisällä olisi lähtenyt pois, hävinnyt yhdessä yössä vaiko päivissä, kuukausissa tai vuosissa. En tiedä, mutta eipä sillä ole edes väliä enää.


Olisin tahtonut herätä kylkiluidesi läheltä herätyskellon soidessa ja iltaisin kuljettaa kättäni solisluutasi pitkin.

Tahdon pysyä neljän seinän sisällä ja kirjoittaa monta satua lisää. Tahtoisin keksiä uusia maaimoja lisää vaikka en pysty.

Huomenna on kuulemman luvatttu aurinkoista, toivon että tänne asti. Olis kiva jos jostain verhon raosta tai oven alta puikahtais jokunen valonsäde sillain että valo lämmittäis poskia ja alkais hymyilyttämään.
Oon kukkavahtina, pitää kastella joka toinen päivä kukat, haastava homma. Ainakin minulle, olen jo yhden purkin saanut hajalle kun ruukku oli niin pöydän reunalla niin enköhän kömpelönä huitaise tyhmästi. No onneksi kasvi ei kärsinyt, minua tosin harmitti se mieletön määrä multaa pitkin olohuoneenlattiaa jota oli lentänyt myös sohvan alle.


Ehkä uni olisi paikallaan, liian paljon valvottuja tunteja ja huonosti nukuttuja öitä. Ei näitä lisää, kiitos.