Tuntuu siltä kuin kaikki mun sisällä olisi lähtenyt pois, hävinnyt yhdessä yössä vaiko päivissä, kuukausissa tai vuosissa. En tiedä, mutta eipä sillä ole edes väliä enää.


Olisin tahtonut herätä kylkiluidesi läheltä herätyskellon soidessa ja iltaisin kuljettaa kättäni solisluutasi pitkin.

Tahdon pysyä neljän seinän sisällä ja kirjoittaa monta satua lisää. Tahtoisin keksiä uusia maaimoja lisää vaikka en pysty.

Huomenna on kuulemman luvatttu aurinkoista, toivon että tänne asti. Olis kiva jos jostain verhon raosta tai oven alta puikahtais jokunen valonsäde sillain että valo lämmittäis poskia ja alkais hymyilyttämään.
Oon kukkavahtina, pitää kastella joka toinen päivä kukat, haastava homma. Ainakin minulle, olen jo yhden purkin saanut hajalle kun ruukku oli niin pöydän reunalla niin enköhän kömpelönä huitaise tyhmästi. No onneksi kasvi ei kärsinyt, minua tosin harmitti se mieletön määrä multaa pitkin olohuoneenlattiaa jota oli lentänyt myös sohvan alle.


Ehkä uni olisi paikallaan, liian paljon valvottuja tunteja ja huonosti nukuttuja öitä. Ei näitä lisää, kiitos.